lauantai 8. elokuuta 2015

Pari pientä löytöä

Muutaman kerran on tullut käytyä kirppareita kiertämässä, mitään ihmeempää ei ole kuitenkaan löytynyt.

Kierrätyskeskuksesta Kuopiosta löytyi Duplo ja Lego alustat ja paketillinen Plutoaiheisia Wiev Master kiekkoja. Tuota Duploalustaa arvoin pitkään ostanko vai enkö kun hintaa oli tuon verran mutta lopulta raaskin ostaa.

Viime perjantaina kävin Kuopiossa kiertämässä Pikkukirpun, Kirpparilla.fi:n, Kontin sekä keskustassa Citypörssin. Löytyi Ballerina Barbie vuodelta 1976. Muutama hiusblugi puuttuu ohimolta ja omasta asusta on tuon sinisen kaavun alla vain riekaleet mutta muuten oikein siisti ja hyväkuntoinen. Hintaa oli 4€, eli ihan kohtuuhinta. Ratsastaja on vielä pieni mysteeri, jalkapohjissa Mattel 2001.

Ja lisää Legon Belvillejuttuja. 1,50€



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Vintin aarteita

Kesälomalla kävin taas kerran lapsuudenkodista hakemassa, tai oikeastaan etsimässä, omia ja siskon vanhoja leluja. Kun nuo ei tosiaan ole missään järjestyksessä tai edes loogisessa paikassa niin mitä ihmeellisintä pikku juttua löytyy ties mistä. Esimerkiksi pieniä legopalikoita tuntuu tupsahtelevan milloin mistäkin.

Tällä kertaa etsin vintiltä. Kävin samalla läpi muutamia laatikoita joista löytyi mm. äitin edesmenneen tädin (kuollut vuonna 1984 oltuaan muutaman vuoden vanhainkodissa) liinoja, verhoja, astiapyyhkeitä, postikortteja sekä muuta vastaavaa. Löytyihän sieltä lelujakin, sekä kirjoja. Löysin myös omia vanhoja ihka aitoja 70- luvun lastenvaatteita. Saa nähdä suostuuko tytöt käyttämään noita aika hmm, niukalla mitoituksella tehtyjä keinokuituneuleita. Piirrustuksia, siskon koulukirjoja (omat vanhat olen aapista ja joitain lukion kirjoja lukuunottamatta poltettanut) sekä aikamoinen määrä parittomia lapasia ja villasukkia.

Mutte niitä leluja.
Fabuland legoja sekä aikaisemmin esiteltyyn Lumikkiin kuuluvia palikoita. Olivat sen verran pölyisiä että kylpy kutsui.
Pennyn ponitalli (Penny's Pony Club). Siskon vanha, tämä myös oli sellainen jonka olin kuvitellut tulleen myydyksi kirpparilla. Vähän lytyssä kun oli kaikenlaisen tavaran alla mutta koetetaan oikaista. Tallella vain yksi poni ja kaksi ratsastajaa. Onneksi noita on jo löytynyt kirppareilta lisää.
Barbien tavaroita löytyy tälläisinä pikku satseina sieltä ja täältä. Tässä on osia mm. Barbien matkailuautosta.
Nukkekotijuttuja. Saksalaisen Arin valmistama nukke joita tuntuu meilläkin olevan aika monta. Oranssi juttu on syöttötuolin osa, jalat puuttuu. Vihreä ja keltainen laatikko on Länsi- Saksalaisen Jeanin valmistamaan kirjahyllyyn. Meillä oli aikoinaan oranssi, nyt minulla on kirppislöytöinä tullut vihreä ja keltainen. Molemmista puuttuu laatikoita joten nuo päätyy pesun jälkeen käyttöön. Sininen pikkupöytä on siskolla olleesta nukkekodista. Se oli pinkki, aika pieni ja siinä oli kolme huonetta joista yksi kerrallaan pyöräytettiin joku esiin. Nuket oli vähän samantyylisiä kuin vanhat Fisher Pricen Little People hahmot mutta noilla oli irrotettevat hiukset.
"Kolkuttajaan" lastenvaunut ja kottikärrit.
Nukkuva koirajuttu on lyijykynässä ollut koriste, Bobby ja Kate sarjaa. http://www.flickriver.com/groups/754113@N22/pool/interesting/
Tiimarista ostettu aikoinaan. Ja kun selailin noita kuvia niin huomio kiinnittyi tähän. Minulla oli tuo kuuden pyyhekumin setti! Vieläkin muistan mille ne tuoksuivat. Oi, ihanat 80- luvun hajukumit.
Kalanruoto kuuluu Kisulille ja löytyipä vielä yksi Playmobil ukkelikin.
Siskon tavaroista löytyi My Little pony karkkirasia.
Kadonneeksi luultu kissakirja löytyi! Kovasti luettu, selkämys korjattu teipillä mutta ei haittaa. Ihanat kissalorut on edelleen luettavissa.
Vesselit kirjakin löytyi, nuo olivat minun suosikkikirjoja lapsena.
E.T värityskirja löytyi mutta minun E.T on edelleen hukassa. Minulla oli sellainen noin 15 cm korkea kovamuovinen E.T jolle syttyi toiseen etusormeen valo. Muistan vieläkin kuinka kyseinen elokuva herätti suurta pahennusta meidän koulun uskovaisessa liikunnanopettajassa. No, samainen henkilö paheksui mm. suureen ääneen ala- asteen päivänavauksessa yläasteikäisten diskoissakäymistä ja laski kaverini liikunnannumeroa kun kaveri sanoi kerran liikuntatunnilla perkele.
Tunturin mainos vuodelta 1985. Minä sain tuolloin keväällä aikuisten pyörän joka oli pinkki kolmivaihteinen kuten yläkuvassa. Tämä kuva on säilynyt koska se on ollut minulla seinällä julisteena. Kääntöpuolella on tuo BMX pyörän kuva ja minä olisin niin halunnut tuollaisen mutta en saanut. Myöhemmin ostin sitten aikuisena sellaisen ja käytin sitä "kartsallakäyntipyöränä".










maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesälomalöytöjä

Kesälomalla oli aikaa kierrellä kirppareita, tuli käytyä kotikaupungissakin kiertelemässä. Ihan hirmuisesti ei mielenkiintoista ole löytynyt, jotain hauskaa kuitenkin.

Barbien pöytä, kanisteri (joka on menossa noille minun BJD nukeille), Ken jonka ostin kropanluovuttajaksi eli vaihdan sille toisen pään sekä Anakin Skywalker. Lasermiekan terä uupuu mutta eiköhän sellaisen saa jostakin askarreltua. Itse en pahemmin välitä näistä isommista Star Wars figuureista, ovat sen verran kökköä laatua. No, olihan se ostettava kun halavalla sai.

Cittarin alelaarista Star Wars fighter podseja. Nämä on ihan kivoja, on tullut osteltua Facebookin figuurikirppikseltä ja kaupoista jo on olleet alessa.

Jotain hyödyllistäkin löytyi. Ruman värisen sipulisilppurin sain korvattua kivan punaisella ja maihareihin löytyi uudet nauhat kanin jyrsimien tilalle.

Heppakirjoja 20 sentillä kappale. Oikein hyvä kauppa.

Sitten sekalaisen säläpussin sisältöön. Playmobil hahmoja ja joitain tarvikkeita. Nämä on aina kivoja löytöjä. Hyvin harvoin vaan tulee vastaan.

Pikkuautoja
Vasemmanpuoleiset on jotain Lego kopioita, eivät sovi yhteen legojen kanssa. No, oli pussissa muutama Legokin.

Fisher Pricen Little People nukke. Tällä on oikea kangashame ja liikkuvat jalat. On myös vähän pitempi kuin ne perus- Little People hahmot.
Koottavat Polle Koninkaulus ja Minni Hiiri. Vanhat, miltähän ajalta? Pollehan ei enää aikoihin ole ollut Ankkalinnan "vakiporukkaa".
Pussissa oli myös muuta pikku hilpetööriä mutta tuo pullo"kori" oli kiva yllätys. Menee Barbientaloon. Stacien ostin uutena, nämä teininuket on aina puhutelleet minua enemmän kuin itse Barbie. Harmi vaan että tällä on täysin tönkkö kroppa. Jalat on kovaa, taipumatonta muovia. Olisi paljon mukavampaa jos näillä olisi nivelletty kroppa kuten edellä esitellyllä Kenillä.














keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ehkä se kaikkein paras löytö (ainakin lasten mielestä)

Viime viikolla vein tavaraa kierrätyskeskukseen ja sieltä löytyi sitten tälläinen.
Fisher Pricen parkkitalo, uudempaa tuotantoa mutta eipä haittaa. Tosin ei tuo ole kuulemma mikään parkkitalo vaan ponien asumus (kuten kuvasta näkyy).

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kasari- leimasimet

Joskus löytyi sekalaista sälää sisältäneestä kirppispussista kaksi näitä 80- luvun puolenvälin tienoilla hyvin suosittua leimasinta. Minulla ja isolla osalla kavereista oli omalla nimellä varustettu. Satu nimisellä oli lisäksi "Terveisiä satu prinsessalta".

perjantai 22. toukokuuta 2015

My Little Pony ponikerhon joulukortti

Kävin tuossa läpi omia arkistoja. Löytyi sitten siskon jouluna 1988 kirjekaveriltaan saama joulukortti. Suomessa toimi tuossa 80- luvun loppupuolella My Little Pony ponikerho johon sisko kuului (itse olin tuossa vaiheessa jo yläasteella). Sieltä tuli kerholehti ja erilaista tavaraa kuten kortteja ja tuollainen My Little Pony leimasin. Noita leimasimia oli useita erilaisia: nimiä, tervehdyksiä, eläimiä.



torstai 21. toukokuuta 2015

Taas muutama kiva löytö

Kirppareita on kyllä tullut kierreltyä mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään. Nyt sitten nopea päivitys.

Viime viikolla kävin hakemassa tytöt mummolasta ja kiertelin paikalliset kirpparit. Ei löytynyt kuin muutama mielenkiintoinen juttu.
Lilassa mekossa oleva Quik Curl Skipper löytyi Kuopiosta keväällä, Barbie peltirasia (sisältänyt karkkeja) ja Daisy löytyivät sitten viime viikolla. Daisy maksoi 20 senttiä! Aikamoisia aarteita löytyy siis välillä, tuo 70- luvun Skipper esimerkiksi oli samassa lootassa 2000- luvun nukkejen kanssa.

Tässä kasvokuvaa, tämä Daisy on ihan erinäköinen kuin muut mitä minulla on.

Eilen kävin Kuopiossa ja sieltä löytyi tälläiset. Fragglit palapeli on ihana mutta tuo hintalapputarra! Argh! Eikö noita voi laittaa takapuolelle kuten tuossa kirjassa? Kokeiltava hiustenkuivaajan avulla saada tuo irti ilman että repii tuota kantta. Ponit oli samassa pussissa, Applejack ja Pinkie Pie meillä jo on mutta Prinsessa Cadensen takia piti ostaa. Barbiekin tuli ostettua vain tuon sen päällä olleen Daisyn mekon takia.


perjantai 27. helmikuuta 2015

Kirppistelyä taas kerran

Parin viime viikon aikana on löytynyt muutamia ihan kivoja juttuja.

Kiva hylly pikkutavaroille, kenkiä ja laukkuja BJD nukeille. Kengät on oikeasti avaimenperiä. Jonkun nukkeharrastajan myymiä, hintalapuissa luki "nuken kengät" ja "nuken laukku".

Noin Daisyn kokoinen nukke skootterin kanssa sekä ehta kasari Hasbro/ Takara Transformers! Taitaa olla joku Dinobot, pitää tunnistella joku päivä. Noita ei ole näkynyt kirppareilla enää aikoihin, oikea LÖYTÖ.

Lapsille kesäksi Star Wars t- paita huimaan 20 sentin hintaan. Jes! Tuolla kierrätyskeskuksessa hinnoittelu on kohdallaan, eilen kun kävin Kuopiossa kirpparilla. fi: ssä niin ei voinut kuin kauhistella hintoja ja sitä missä kunnossa olevia vaatteita myydään. Iso osa lastenvaatteista oli kuin suoraan likapyykkikorista myyntiin tuotuja, tahraa siellä ja täällä. Siis ihan sellaistakin jotka takuulla lähtisi pesussa. Hintalapussa komeili sitten 1-5€ hinta. Se on totta että käytössä varsinkaan lasten vaatteet ei pysy täysin priimana mutta verkkareista joissa on iso punainen maali/ väritahra reidessä ei kukaan maksa kolmea euroa.

Itse en ole mitenkään hirmu tarkka lasten (tai omistakaan) vaatteista. Pieni tussitahra hihassa, tummentuma ja karheutuma ulkohaalarin pepussa ja polvissa tai hailu rasvatahra mekossa ei haittaa. Reiät voi paikata, risan vetoketjun vaihtaa. Samoin pesunukka tai värin haalistuminen ei haittaa, jne..mitkä tuntuu monelle olevan nykyään isoja vikoja vaatteissa ja syy heittää koko vaate roskiin. Mutta tuota en ymmärrä että tuodaan myyntiin todella likaista vaatetta. Kyllähän meillä menisi jotkut maalitahraiset verkkarit tallikäytössä mutta en sellaisista "rönttävaatteista" ala mitään maksamaan.

Lisää kierrätyskeskuslöytöjä. Uppo- Nalle pokkari, Anni, Mäkkärin Mulan ja Lego Primo ukkeli yhteensä 1,30€.

Kuopion Kontista Barbielle vaatekaappi. Ovet puuttuu mutta ei se haittaa. Mitään merkintöjä en tästä löytänyt mutta taitaa olla jostain 70- 80- luvulta värityksestä ja taustakuvan koltuista päätellen.

Kirpparilla.fi: stä löytyi sentään jotain. Pieniä kupariastioita. Ovat barbiemittakaavaan (1:6) vähän isoja muta noille BJD nukeille jotka ovat 45-60 cm (1:4 ja 1:3) pitkiä ovat oikein sopivia.

Pikkukirpusta löytyi nämä. 70- luvun Barbie, joku 80- luvun Barbie, Daisy ja kaksi pienempää nukkea. Lisäksi löytyi ota ilmaiseksi laarista kurahousut joista pitää korjata toista lahkeensuuta. Samaan aikaan kun toiset antaa korjausta vaativat vaatteet ilmaiseksi toiset pyytää samassa kunnossa olevista lähes uuden hintaa. En ymmärrä.








sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tämän viikon kirppistelyt.

Lapset ovat olleet koko viikon mummoloissa joten ehdin hyvin kiertelemään kirpareilla. Jotakin tarpeellista kuten se etsitty toppahaalari ja siskonpojalle isommat Kuomat löytyi.

Kontissa oli kerrankin fiksua hinnoittelua, kankaita 5€/ muovikassi. Eikä mitään pikkutilkkua vaan ihan isoja kankaita. Ostin oranssia verkkarikangasta n. metrin palan, mustaa päälle 2 metrin palan ja sinistä collegekangasta lähes kolmen metrin palan. Noista ompelee housut jos toiset tytöille sekä siskonpojalle.

Pikkukirpusta löytyi nuo edellämainitut toppahaalari ja Kuomat sekä tytöille mekko (taitaa olla oikeasti yöpuku). Kirpparilla.fi: stä löytyi Barbien koira ja kissankuljetusboksi, kaksi Fluttershy paitaa sekä pupufarkut jotka on kyllä vielä ihan liian isot mutta kun niissä on pupuja. Itse en hirveästi perusta pinkeistä vaatteista mutta ponit on tyttöjen suosikkeja ja puput kun sellainen löytyy meiltä kotoa niin olihan nuo ostettava kun vielä halvalla sai. Tuo mekko on paljon enemmän sellainen millaisista lastenvaatteista minä tykkään.







Sitten Siilinjärveltä löysin kirppareilta tummaihoisen vauvanuken, Mäkkäribarbieita ja Belvilletytön, Enchanted Kingdom hevosen sekä Erik Koldin rasian.
Tytöt ei varmaan tuosta vauvanukesta välitä hirmuisesti kun se on poika mutta pidän sen sitten itselläni vaatemallina. Rasia on hirmu hyvä kaikenlaisen pikkusälän säilömiseen, noita ostelen aina kun tulee vastaan kohtuullisella hinnalla. Tämä hyväkuntoinen rasia maksoi 1,50€

tiistai 27. tammikuuta 2015

Pieni löytö

Oikeastaan oltiin kirpparilla etsimässä toiselle tytölle talvihaalaria (miksi pitää ottaa kasvuspurtti kesken talven...) sekä luistimia. Ei löytynyt noita vaan pikkupussi hevosia 0,60€. (Playmobil- heppa, jee!) Sekä Only Hearts Club tyttö. Hintaa oli huimat 20 senttiä. Onneksi tulee pengottua kaikki sekalaiset leluröykkiöt niin löytää näitä helmiä.
Kokoa nukella on noin Skipperin verran. Näitä nukkeja näkyy Pikku Kakkosen Taitoset ohjelmassa perheen lapsina.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kävin ruokakaupassa

Ihan vaan pikaisesti piti käväistä Citymarketissa ruokaostoksilla. Leluhyllyjen kautta tuli pyörähdettyä, kuten yleensäkin. Hyvin harvoin löytyy mitään mielenkiintoista mutta nyt oli näköjään tullut uusia Star Wars figuureja myyntiin. Tosin valikoima oli SURKEA. Vain kahdeksan (!) figuuria joista viisi oli uudesta Rebels piirretystä, Clone Wars piirretyn Obi- Wan ja kaksi figuuria sitten elokuvista. Darth Maul ja tämä Hoth Stormtrooper. Outoa kun näissä(kin) lukee nykyään Disney.



Kun kun edellinen ja edellistä edellinen sarja Star Wars figuureja oli myynnissä niitä(kin) oli vain muutamaa ja kun kysyin tuleeko niitä enemmän oli vastaus että ei koska ne ei myy tarpeeksi hyvin. No ei kai myy kun silloin oli valikoimissa ensin muutamaa Clone Wars piirretyn figuuria sekä elokuvien hahmoista vain Darth Vader, Darth Maul, C-3PO ja Han Solo Hoth asussa. Sitten seuraavassa samoin vaan muutamaa hahmoa. Eihän kukaan osta montaa Vaderia tai Han Soloa! Tiedän kyllä että kaikkia leluja tulee kaupoihin laatikoissa joissa on X määrä satunnaisia figuureja/ nukkeja/ jne..ja joitain saattaa olla monta ja jotkut hahmot puuttuu sitten kokonaan. Mutta jos puhutaan Star Wars hahmoista niin kyllä ne "päähenkilöt" olisi syytä olla ne joita on saatavilla. Muutamasta viimeisimmästä sarjasta ei täällä meilläpäin ollut myynnissä ollenkaan esim. lukea ja Leiaa.