maanantai 11. helmikuuta 2013

Pikku tilpehööriä ja kirppariostoksia

Tulipa pengottua omia laatikoita joissa on ties mitä nippeliä ja nappelia. Yhdestä löytyi sitten vanhoja pikkujuttuja. Mm. Trivial Pursuit pelin nappulat. Missä lie lauta ja kysymykset? Tosin ne on jo osin vanhentuneet, meidän peli kun on 80- luvulta. Mutta muutakin kivaa sielä oli.


Tuo pieni vihreä mikä lie on joulukalenterista. Noita erilaisia pikku juttuja minulla oli kahden kalenterillisen verran. Nukkekoti ja barbileikeissä olivat hyviä, joukossa oli patsaita ja mm. paistinpannu. Suurin osa meni serkulle nukkekodin kalusteiden mukana. Violetti ukkeli on Sanrion, minulla on jossain tuollainen turkoosi Hello Kitty. Hattu Koedan talosta.


Luurankoavaimenperä on ostettu markkinoilta. Minua luurangot, vampyyrit, kummitukset tai muut ei ole koskaan pelottaneet ja inhottaneet vaan kiehtoneet.


Kasariklassikko: elektroniikkapeli. Ei nyt ihan Nintendon mutta hyvin viihdyttävä ja koukuttava oli. Ja sen verran arvokas että tuli säilytettyä omassa rasiassaan. Toimii edelleen jos vaan laittaa patterin paikoilleen.


90- luvulla kirpparilta löytynyt Transformers- hahmo tai sellaisen hyvälaatuinen kopio.

Sitten viime aikojen kirppislöytöihin. Lastenastioita on ollut hakusessa, yksi muki ja muutamia aterimia on löytynyt.


Kuva- aiheesta tulee mieleen 70- luku ja jotenkin itänaapurista kotoisin olevalta vaikuttaa.


Aterimia, valmistusmaa mm. Japani ja Etelä- Korea.


Viime perjantaina piti testata Kuopiossa avattu uusi Elävä Kauppa . Iso myymälä, valikoimaa leluissa vähän. Tässä ainoat mielenkiintoiset löydöt. Meriponin hieman vauriota saanut uimarengas ja Marvi Jalon hevoskirja, yhteensä eurolla.





Ja tämän päivän löyty Kontista, hintaa 1,50€.....

3 kommenttia:

  1. Vai on Elävä kauppa muuttanut. Hyvää silmää sinulla, että tunnistit tuon uimarenkaan. 1,5 euroa sylvisperheestä? Johan on. Ei Kuopion Kontista tuollaisia silloin löytynyt, kun minulla oli tapana käydä siellä.

    VastaaPoista
  2. Unohdin mainita että sylvikset on Siilinjärven Kontista. Mutta aika yllättävä löytöhän tuo oli, varsinkin kun on tottunut Konttien aika poskettomaan hinnoitteluun. Välillä Kuopion Kontistakin on löytynyt kaikkea kivaa mutta niinhän se taitaa olla että hyvät löydöt kyllä yleensä myös ostetaan hetimiten pois.

    Jotenkin vaan on kai silmä harjaantunut vuosien varrella ja jotenkin vaan kaikki mielenkiintoinen pistää silmään. Harmi ettei itse ponia löytynyt vaikka pengoin kaikki lelulaarit läpi.

    VastaaPoista
  3. Heh, mulla oli tuollainen luuranko, roikkui vielä koululaukussa ja se oli kauhiaa se ! Tytöllä !

    VastaaPoista