perjantai 27. tammikuuta 2012
My Little Pony Grooming Parlour ja muita ponijuttuja
Jo yli vuosi sitten isommassa poni ja leluhevossetissä mukana ollut Grooming Parlour. Aika lailla kellastunut ja vain hatut oli tallella. Sekä tämän version mukana tullut Kiss Curl joka on todella likainen. Siskolla ja yhdellä lapsuudenkaverilla oli tästä se ensimmäinen versio jossa oli Peachy. Siskon tallista löytyy mystisesti enää vain pohja. Talliksi me tätä lapsena kutsuttiin kun tallissahan ponit elää.
Edellisen postauksen jälkeen mietin mitähän muita poneja tuolla kaverillani oli ja kummasti näinkin unta hänestä sitten yöllä. Emme ole olleet sitten teinivuosien yhteyksissä ja tämä lapsuudenkaveri on jo kuollut. Baby Cotton Candy hänellä oli ainakin. Elävästi muistan kuitenkin serkultaan saamat ulkomaisten ponien ja ponitavaroiden mukana tulleet esitteen. Ja ponit kulki tosiaan mukana kesämökille, metsiin ja uimarannalle uimaan. Sekä niille tehtiin tallit pahvilaatikoihin, ommeltiin ja virkattiin loimia, suitsia, satuloita ja muita tavaroita. Sankkoina oli koulusta saadut fluorimukit (tuolloin 80- luvulla oli kerran viikossa kouluissa ohjelmassa fluorin purskuttelu). Minulla on tallessa yksi tämän kaverin poneille tekemä lierihattu. Kuinkahan paljon nykylapset tekee itse poneille tai muille leluille vaatteita, tavaroita, taloja ja talleja vai onko moinen puuhastelu enää aikuisten harrastus?
Ja sitten kirppareilla vastaan tulleita poneja. Kaamea feikki. Varsinkin nuo hampaat, hrrr...mutta kun kymmenellä sentillä sai niin kyllä tuo leikeissä menee. Vihreään tälläiseen törmäsin toisella kirppiksellä, hintalapussa vaan oli ihan toinen hinta jolla poni jäi sinne.
Kaksi muottikopiofeikkiä G1 ja G3 poneista, näitä on tullut lisäksi vastaan ainakin keltaisina.
Ja paikallisesta lastenvaate ja lelupuodista löytyi tälläinen G3 muottifeikki. Oli myös valkoinen eri posessa oleva mutta se oli jo mennyt kun vihdoin päätin ponit ostaa. Ensimmäinen kerta kun ihan kaupassa on tullut törmättyä muottikopioon.
Ponisaralla kirppareilla on ollut kohtuullisesti löytöjä, Finlaysonin 80- luvun My Little Pony pussilakana 4€ ja - hengari 50 senttiä. Murto- osa esimerkiksi huuto. netin vastaavien hinnoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti