lauantai 23. heinäkuuta 2011

Anni

Vintin kätköistä löytyy kaikenlaista. Vaikka paljon leluja onkin annettu eteenpäin yllättävän paljon niitä on säilynytkin.


Yksi niistä on Anni- nukke. Olen saanut sen 2- vuotiaana syntymäpäivälahjaksi tädiltä. Itse en muista mitään nuken hankinnasta mutta se on peräisin Kuopion Sokokselta 70- luvun puolivälistä. Olimme tädin kanssa ostoksilla ja täti oli antanut minun valita itse lahjan. Minä olin sitten halunnut juuri tuon nuken jonka olin sitten samantein nimennyt Anniksi.

Kuten kuvasta näkyy nukella on pituutta noin 50 cm, vartalo on kangasta ja raajat ja pää pehmeää muovia. Nukke oli alunperin puettu punaiseen haalariin. Monessa mukana ollut ja paljon kokenut mutta yllättävän ehjänä säilynyt. Hiuksia on vähän parturoitu, silmäripset on hävinneet matkan varrella ja parista kohtaa saumoja korjattu mutta siinäpä se. Vierellä vertailukohtana kirpparilta vitosella löydetty Baby Born.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti