Keppihevoset, lumihevoset, puuhevoset ja vihkotallit

On ollut niin kiireistä että koko blogia ei ole edes ehtinyt miettiä.

Mutta nyt asiaan. Tosin tulee aika kuivakka postaus ilman kuvia. Koska silloin kun täti oli nuori valokuvia kuvattiin kinofilmille johon mahtui 12-36 kuvaa, yleensä 24 ei ihan joka asiasta räpsitty kuvia. Tähän kategoriaan kuuluu allekirjoittaneen keppihevoset. Sen tiedän että jossain arkistojen kätköissä pitäisi olla kuva jossa allekirjoittanut poseeraa ratsastuskypärä päässä keppihevosen "selässä" mutta koska vain hevoskuvat ovat kansioissa ja muut kuvat mikä missäkin ei sitä ole löytynyt.

Hevoshullut tytöthan tunnetusti leikkii hevosleikkejä. Keppihevosia on ollut varmasti jokaisella. Talvisin rakennettiin lumihevosia joilla ratsastettiin pitkiäkin aikoja. Onnekkailla oli puuhevonenkin. Vihkotalleja, noita virtuaalitallien esimuotoja on varmaan myös moni 80- 90- lukujen hevoshullu harrastanut.

Minulla keppihevosia oli yhteensä 5. Neljä oli tehty vanhoista parittomista sukista, ei tosin villaisista vaan paksuista froteesukista. Yhdelle olin ommelllut pään tilkuista. Varsina oli mm. haravan varsi, jääkiekkomaila ja lasten suksisauva. Tallina oli liiterin yksi "huone". Meidän kotitalo kun oli vuonna 1938 valmistunut niin pihalla oli tuon ajan rakennuksille tyypillinen piharakennus jossa on kaksi varastohuonetta ja keskellä huussi. Sinne rajattiin kaverin kanssa karsinat tiilistä, tehtiin hevosille nimikyltit ja ruusukkeita. Koulussa tehdyt tossupussi ja pyykkipoikapussi olivat harjapusseina. Tuolloin ei vielä oltukaan kuultu harjapakeista vaan "isoilla tytöillä" keillä oli hoitohevoset oli jokaisella harjapussi jossa kuljettivat harjat ja mahdolliset kypärän tallille. Karsinoissa oli kuivia lehtiä puruna.

Sulan maan aikaan hevoset olivat kovassa käytössä. Kenttänä meillä oli vanha perunapelto joka muodosti juuri sopivan suorakaiteen keskelle pihaa. Esteitä rakennettiin ja pihaa kiersi maastoesterata. Kyllä oli kova kunto kun päivät pitkät juostiin ja hypittiin hevosten kanssa.

Suitsia tehtiin koulussa käsityötunneilla sellaisella punaisella "haarukalla" trikookuteestä punomalla.

Ja kun silmä vältti (eli oltiin kaverin kanssa oikealla tallilla) pikkusisko kävi kaverinsa kanssa salaa leikkimässä. Tarkasti pistivät kaiken paikoilleen ettei vaan oltaisi huomattu mitään.

Kun ensin itse ja sitten pikkusisko joka sai lopulta periä hevoset ei enää nillä leikkinyt annoin ne naapurin tytölle joka vuorostaan antoi ne taas nuoremmalle naapurintytölle.

Puuhevonenkin minulla ja siskolla oli mummolassa. Tosin hienoimpiin verrattuna aika karu: pieneen sahapukkiin ukki teki laudasta pään. Hieman mallia kirahvi ja kulmikas mutta ei haitannut kun sillä oli suu johon sai kuolaimet. Ruosteiset jotka löytyi meidän kotoa vintiltä, vanhan kengän lisäksi ainoa konkreettinen muisto että isän enolla oli työhevonen vielä 70- luvun alkuun asti. Vartalona oli rungon ympärille sidottu vanha superlon- patjanpala. Tästäkään ei kuvaa ole.

Kovin innokas vihkotalleilija en koskaan ollut. Tallillisen hevosia kyllä tein mutta "tarinan" kirjoittaminen ei oikein ottanut tuulta alleen.